Toukokuu toi saarellemme kesäisten lämpimien tuulten lisäksi myös uuden Isletterin, Mikko Korven, joka aloitti Head of Procurement Solutions –roolissa. Islet on jo vuosia panostanut hankintatoimen digitalisaatioon ja kehitykseen, ja on myös ensimmäinen aidosti suomalainen SAP Ariba -kultakumppani Suomessa.

Mikko on viime vuodet auttanut asiakkaita eri puolilla Pohjoismaita strategisen hankinnan ja operatiivisen oston prosessien digitalisoinnissa, ja niitä tukevien ratkaisuiden käyttöönotoissa. Mikolla on kokemuksen karaisema SAP Ariba tausta kattaen useita eri toimialoja, kuten pankki- ja vakuutus- ja tietoliikennealan, sekä valmistavan- ja autoteollisuuden. Ennen Isletille rantautumistaan Mikko on työskennellyt hankintatoimen digitalisaatiota edistävissä vastuurooleissa mm. Accenturella, Pagerolla ja SAP Ariballa.

Olemme todella innoissamme Mikon aloittamisesta Isletillä. Mikko tuo saarellemme vahvaa näkemystä ja osaamista hankintatoimen prosesseista ja digitalisaatiosta. Organisaatioiden hankintatoimen rooli korostuu jatkuvasti yritysten muuntautuessa toimialariippumattomasti integroiduiksi älykkäiksi yrityksiksi. Hankintatoimi on tärkeä osa arvoketjua, ja toimitusketjun tunteminen ja hallinta on sen keskiössä. Tässä muutoksessa myös hankintatoimen ratkaisuiden rooli korostuu.

Janina Luoto

Toimitusjohtaja, Islet Group

Kiinnostukseni ISLET:iä kohtaan herätti yrityksen luokseen kutsuva, rehellinen, konstailematon ja silminnähden hyvä meininki. On selvää, että yhtiön tulevaisuus on vahva ja valoisa. Roolissani kehitän hankintatoimen ratkaisuiden liiketoiminta-aluetta ja kyvykkyyksiämme kokonaisvaltaisesti kestävien kasvutavoitteidemme mukaisesti. Vahva taustani laadukkaiden hankintatoimen digitalisointihankkeiden läpiviennissä tulee auttamaan asiakkaitamme hankintatoimen prosessien kehittämisessä ja digitalisoinnissa.

Mikko Korpi

Hankintatoimen ratkaisuiden johtaja, Islet Group

Lue lisää Isletin hankintatoimen ratkaisuiden palvelutarjoomasta tästä. Palvelumme kattavat kokonaisvaltaisesti hankintatoimen strategian luonnin ja muutosjohtamisen hankkeissa sekä hankkeiden läpiviennin liiketoimintatarpeista käyttöönottoon, ylläpitoon ja jatkuvaan kehitykseen.

Lisätietoja

Mikko Korpi
Head of Procurement Solutions, Isletter
mikko.korpi@isletgroup.fi
+358 40 489 7248

#uusi #rekry #rekrytointi #hankintatoimi #hankinta #ostaminen #toimittajayhteistyö #digitalisaatio #Isletters #IsletGroup #SAP #Ariba #Procurement

Like what you read? Share this!
Tilaa ISLET News

Saarelaisten kuulumiset ja teknologiamaailman uusimmat virtaukset

Protected by reCAPTCHA and Google Privacy Policy and Terms of Service apply.