Transmeri-konsernin konsernihallitus on 22.8.2019 päättänyt, että konsernin uusi yhteinen toiminnanohjausjärjestelmä on SAP S/4HANA ja hanke toteutetaan yhdessä ISLET Groupin kanssa. Projektin valmistelut alkavat välittömästi ja itse projekti käynnistyy vuoden 2020 aikana.

Yrityskaupat ovat keskeinen osa Transmerin kasvustrategiaa. Yritys onkin viime vuosina kasvanut vahvasti yritysostojen kautta, joista viimeisimpinä Jolie Natura Oy, Natcos Oy, Jalo -liiketoiminta sekä Ibero Oy.

”Kasvumme sekä kiristyvä kilpailutilanne toimialallamme vaatii järjestelmiltämme yhä enemmän yhtenäisyyttä, reaaliaikaisuutta, skaalautuvuutta ja tehokkuutta. Uusi yhteinen toiminnanohjaushankkeemme tukee strategiaamme ja mahdollistaa kasvumme myös tulevaisuudessa. Meille oli tärkeää valita hankkeeseemme sopivan kokoinen kumppani. ISLET pystyi tarjoamaan kustannustehokkaan ratkaisun hyödyntämällä mm. Azure-pilvialustaa ja ketteriä toimintatapoja. He myös ymmärtävät hyvin liiketoimintaamme”, sanoo Transmeri-konsernin CIO Kimmo Koho.

”Transmeri on vahvasti kasvava ja liiketoiminnassaan digitalisoituva perheyritys. Uuden toiminnanohjausratkaisun myötä Transmeri pystyy entisestään tehostamaan toimintaansa, kasvattamaan volyymejä sekä saamaan reaaliaikaista tietoa päätöksenteon tueksi. Olen iloinen, että saamme tukea Transmerin kasvutarinaa”, sanoo ISLET:n toimitusjohtaja Janina Luoto.

Kuvassa: Transmeri Group -konsernin toimitusjohtaja Kari Leimola.

 

Lisätietoja
Janina Luoto

CEO
janina.luoto@isletgroup.fi
+358 40 574 1266

 

#Transmeri #ISLETGroup #S4HANA #projekti #kumppanuus #yhteistyö #kasvu #strategia