Iloksemme olemme saaneet Islet -perheeseen uuden jäsenen. Jukka Penttinen on rantautunut saarellemme, Isletille! Jukka aloitti 16.10.2018 Islet Groupin Chief Business Officer:na, liiketoimintajohtajana. SAP -teknologia on vienyt Jukkaa ympäri maailman – hän on ollut mukana 60 SAP -käyttöönotossa 15 eri maassa vuodesta 2001 alkaen. Jukalla on vahva kiinnostus ja käytännön kokemusta myös uusimmista SAP -teknologioista, kuten S/4HANA:sta.

Jukka on SAP -maailman harvinaisuus – hän hahmottaa isoja kokonaisuuksia toteutusten läpiviemisessä ja samalla omaa rautaisen kokemuksen asiantuntijana. Hän on monipuolinen ja ratkaisuorientoitunut tiimipelaaja. Jukka tukee kokemuksensa ja persoonansa kautta vahvasti asiakkaidemme liiketoimintamuutosta ja auttaa heidät uudelle tasolle. Jukka on nyt yksi Isletin omistajista ja hänen kanssaan tulemme valloittaman uusia mantereita, sanoo Isletin toimitusjohtaja ja omistaja Janina Luoto.

Isletin dynaamisuus, kasvupotentiaali ja ihmiset säväyttivät. Nykyinen osaaminen ja kokemukseni täydentävät hyvin Isletin jo ennestään eteenpäinsuuntaavaa tiimiä. Roolini on laaja-alainen, tulen tarjoamaan laaja-alaista osaamista asiakkaidemme SAP-hankkeissa, kehittämään avainasiakkuuksiamme ja liiketoimintaamme, sanoo Jukka Penttinen.

Jukka on työskennellyt aiemmin muun muassa Accenturella ja itsenäisenä SAP -konsulttina. Hän siirtyi Isletille Tiedolta, jossa hän vastasi kahdenkymmenen senior-tason projekti- ja hankejohtajan tiimistä sekä asiakkaiden kansainvälisten SAP-hankkeiden vetämisestä. Jukan johdolla hankkeet ja projektit viedään maaliin aikataulussa ja budjetissa. Hän hallitsee laajasti eri projektimetodologiat, Agilesta SAP Activateen sekä yhdistelee ja muokkaa sujuvasti toimivimman lähestymistavan asiakkaan ja hankkeen mukaan.

Jukka on tunnettu vahvasta prosessiosaamisestaan. Hänellä on syvä ymmärrys ja pitkä kokemus logistiikan prosesseista, erityisesti valmistavasta konepajateollisuudesta ja sen palveluliiketoiminnnasta. Projekti- ja hankejohtajuuden lisäksi hän on työuransa aikana toteuttanut projekteja laajasti erilaisissa rooleissa. Hän on toiminut ratkaisukonsulttina, arkkitehtinä, testaajana sekä masterdata ja cutover -vastuullisena. Hän on muun muassa kehittänyt SAP -logistiikan ratkaisuja lähes kymmenen vuotta Metsolla ja reilut viisi vuotta Wärtsilällä.

Jukan tärkein voimavara on hänen perheensä, johon kuuluu upea vaimo ja kaksi ihanaa tytärtä. Työn vastapainona Jukka on myös intohimoinen sulkapalloilija aina kilpakentille asti. Lämpimästi tervetuloa saarellemmelle Jukka!

Lue lisää Jukasta