TALOUDEN SPESIALISTI
Etsimme aitoa, konstailematonta ja eteenpäin pyrkivää Talouden spesialistia. Kun tulee puhe tulevaisuudesta, harpot pitkin askelin rantaan, hyppäät tottuneesti kiveltä toiselle, nostat kiikarit silmille ja katsot horisonttiin. Vaikka et hötkyile maailman muuttuessa ympärillä, olet aina valmis ottamaan uuden vastaan ja avaamaan muille yhä laajemman näkymän. Sinut tunnistaa pilkkeestä silmäkulmassa.
Isletterinä toivomme sinulta kokemusta taloushallinnon prosesseista, kirjanpidon vaatimuksista ja käytänteistä, niin ulkoisen kuin myös sisäisen laskennan puolelta. Arvostamme avoimuutta, motivaatiota ja kykyä omaksua uutta. Meillä pääset laaja-alaisesti oppimaan ja kehittämään taitojasi, sekä kehittämään prosesseja ja työskentelytapoja yhdessä tiimin kanssa. Panostamme vahvasti ihmisiimme tukemalla osaamisen kasvattamista henkilökohtaisen mentoroinnin avulla. Jokaisella Isletterillä on oma Buddy, jonka kanssa käydä säännöllisiä keskusteluja itsensä kehittämisestä ja joka tukee uratavoitteiden saavuttamisessa.
Toivomme sinulla olevan mutkaton kommunikointityyli ja hyvät priorisointitaidot, sekä itseohjautuva ja joustava työskentelyote. Aito halu auttaa muita ja kyky hoitaa tehtäväsi laadukkaasti ja ammattitaidolla ovat työssä menestymisesi kulmakiviä. Arvostamme kokemusta jonkin toiminnanohjausjärjestelmän talouden kokonaisvaltaisesta osa-alueesta.
Isletillä sinua odottaa motivoitunut tiimi, monipuoliset tehtävät ja mahdollisuus oppia uutta. Talouden spesialistina vastaat päivittäisistä taloushallinnan tehtävistä ja tuet eri liiketoimintojamme raportoinnin ja kehittämisen myötä. Pääset työskentelemään teknologia-alan kasvuyhtiössä, jossa annamme sinun kädenjälkesi näkyä. Saat kokea onnistumisen tunteita, lämmintä ryhmähenkeä ja iloisen tekemisen ilmapiirin. Lisäksi saarellamme on miellyttävä ja moderni työympäristö, reilu palkitseminen ja joustavat työajat. Työntekijämme ovat yrityksemme tärkein voimavara ja uskomme, että hyvällä fiiliksellä saadaan aikaan paras lopputulos. Jaamme tietotaitoamme, autamme toisiamme ja arvostamme monimuotoisuutta.
EDELLYTÄMME
- Vähintään kolmen vuoden kokemusta taloushallinnon tehtävistä (laskutus, reskontrat, tilinpäätöksen valmistelevat työt, raportointi jne.)
- Alaa vastaavaa koulutusta
- Kokemusta toiminnanohjaus- tai taloushallinnon järjestelmistä
ARVOSTAMME
- Kokemusta asiantuntijaliiketoiminnasta
- Kokemusta erityistesti SAP-toiminnanohjausjärjestelmästä (Business ByDesign, S/4HANA)
- Toiminnanohjaus- tai taloushallinnon järjestelmän pääkäyttäjäkokemusta
TARJOAMME
- Motivoitunut tiimi, monipuoliset tehtävät ja mahdollisuus oppia uutta
- Matala organisaatiohierarkia sekä välitön ja lämmin työilmapiiri
- Kattavat luontaisedut, kuten lounas-, virike-, terveys- ja internet-etu sekä pyöräetu
- Modernit työvälineet
- Terveysvakuutus
- Auntie-mielenhyvinvointipalvelut
- Reilusti tiimiaktiviteetteja ja yhteisiä urheilutapahtumia
- Joustavat työajat ja mahdollisuus työskennellä mistä vain
- Miellyttävä ja moderni työympäristö sekä reilu palkitseminen
- Mahdollisuus työvaihtoon Budapestin toimistollamme
Ensisijaisesti haemme tehtävään henkilöä, joka voi työskennellä joko Oulun tai Espoon toimistollamme tarpeen vaatiessa. Etätyömahdollisuudet ovat kuitenkin erittäin joustavat.
Lähetä hakemuksesi ja CV:si otsikolla “Talouden spesialisti – oma nimi”osoitteseen recruitment@isletgroup.fi ja olemme sinuun yhteydessä. Täytämme paikan heti uuden Isletterin löydyttyä, joten jos kiinnostuit, jätä hakemuksesi mahdollisimman pian!
#taloushallinto #rekrytointi #pilviERP #SAPBusinessByDesign #S4HANA #ulkoinenlaskenta #sisäinenlaskenta #raportointi